Rauhaa

 Jatkan vielä tänne kirjoitteluani, koska eräs ystäväni halusi minulle mielenrauhaa. Hänen mielestään voisin saavuttaa sen unohtamalla esittämäni kysymykset nykyisen opetussuunnitelman määräyksistä koskien oppimisen arviointia. Hän myös ehdotti hoidoksi meditaatiota tai akupunktiota, mutta tärkein tavoite hänen mielestään olisi kuitenkin unohtaa ja antaa aiheen olla.

Mitä ihmettä?!

Milloin kysymysten tekeminen on liitetty mielenrauhan järkkymiseen? Olen ollut tähän asti sitä mieltä, että kysymysten teko on viidauden alku. 

Myönnän, mielenrauhani järkkyi ollessani opettajan virassa ja tuskaillessani riittämättömyyttäni oppimisen arvioinnin kymmenien kriteerien käytännön toteuttamisessa. Nyt olen eläkeläinen, mutta edelleen mieleni tuottaa kysymyksiä. Olen siitä erittäin iloinen ja tyytyväinen. Jos aivoni  joskus lopettavat  kyselemisen, niin silloin olen erittäin huolissani mieleni terveydestä. 

Uteliaisuus ja oppiminen antavat minulle iloa.

Joskus kuitenkin kysymykset ovat sellaisia, että niihin on vaikea löytää vastauksia. Voi olla, että oppimisen arvioinnin kirjoittajat eivät itsekään koskaan osaa vastata kysymyksiini. Voi olla, että ennemmin joku viisas löytää vastauksen vaikka mustien aukkojen tuolla puolella olevaan todellisuuteen. 

Seuraan mielenkiinnolla miten oppimisen arvioinnin kirjoittajat ratkaisevat kriteeristönsä käytännön toteuttamisen. Vaikenemalla ja asian unohtamalla vastauksia ei löydy. Eikä kenenkään tilannetta helpota se, että kysymysten tekijän mielenterveys asetetaan kyseenalaiseksi.